Satuin netissä pyöriessäni törmäämään masennus testiin. Yhteen niistä miljoonista. Nämähän eivät tietenkään ole tarkkoja diagnooseva vaan hiukan suuntaa antavia. Kyllä minä silti hiukan omia tuloksiani hämmästelin.
Tuli vähä sellane "hups" olo. Eli olen siis todella masentunut ja keskivaikealla nimellä on masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön lievemmät versiot. Kaksisuuntainen mielialahäiriö itsessään on pieni ja synnytyksen jälkeinen masennus nolla. Ofc se on nolla ku ei muksuja viel oo :'D
Tota vuodenaika kohtasta masennusta en kyl allekirjottais. Koska ennemmin sanoisin et kesäällä oon vaa yleis vittuuntunu sään takia ja kevään ja syksyn loska/vesisade kakoista en vaa tykkää. Talvel oon sillee "jee ihanaa lunta!!".
Kyllä minä masentuneeksi itseni tunnen ja voin syklotymian ja dystymian allekirjoittaa, mutta en usko että tarvitsisin niihin syklotymian "maanisiin" kausiin minkään laista lääkitystä. On nimittäin aika vähissä olleet sellaiset "jipii jee jee oon niin maaninen" kaudet. Kuulosti aika tyhmält mutta nooo...
Ihan huvilla ja mielenkiinnolla tän tein. En mitenkää sillee "nyt äkkiä tulokset ylös ja lääkärille" tyylillä.
Ja sen verra yllättyny olin tuloksistani, että pakkohan se oli jakaa :'D
Eilen lauantaina oli Gyaru Finlandin miitti, johon osallistuin. Osallistuin niin innolla, että olin kampissa klo 12:30 venaamassa muita vaikka miitti alkoi klo 14. Olin ollut kokoajan siinä uskossa että olin kattonu alkamis ajan olevan klo 13 :'D Mutta otetaas pari tuntii taaksepäi...
Heräsin pirteästi seitsemältä aamulla ja luulin lusmuilevani oikein urakalla tv:tä katsellessa ja aamukahvin kanssa. Sitten kun aloin lopulta meikkaamaan niin otin sillonkin ihan lunkisti enkä hötiköinyt ollenkaan. Hiuksien kohdalla olin päättänyt turvautua perukkiin ja vaatteetkin oli melkein valittu. Kun olin valmis kaikilta osin huokaisin ja ajattelin vilkaista kelloa, että ehtiikö vielä syödä vai pitääkö juosta. No ei tod tarvinnut.. Kello oli vasta 10. Olin siis suoriutunut jossain ennätys ajassa... Aikaa oli siis pari tuntia datailla ja pähkäillä vielä hiuksii asustetta. Muutaman kuvankin räpsäisin.
Päädyin sitten lopulta tuohon hiukan boho henkiseen hiuspantaan, jossa on kaksi tuollaista mokka(?) kankaasta punottua lettiä.
Asukuvaa ei nyt valitettavasti tullut napattua.. Mutta oli vähä punk tyylinen vaatetus tällä erää.
Killer Catin pupunkorvainen liivi, Seppälästä ostettu pidemmän mallinen musta trikoo paita, Seppälän bootcut ihan basic farkut, ketjuja roikku housuista ja sit mun luotto tennarit mitkä oon aikanaan Jyskän Varastomyymäläst ostanu. Asusteet ja korut onki sitten erillaisista paikoista. On kirpparilta ostettuu, ebayst, seppäläst, glitterist ja äidiltä Espanjan tulijaisena tullutta.
Mutta niin. Saavuin Kamppiin etuajassa ja aloin siinä varttiavaille yks miettii et missäs kaikki on. Katille laitoin sitten viestii et missä hän on ja takasin tuli et kotoa lähdössä. Siinä tuli sellane "Hei ny hetkonen" hetki ja tarkistin tapahtuman face sivun. No hupsist keikkaa ku olin ajoissa xD
Noh sitten Kati saapui ja pitkältä tuntuvan odottelun jälkeen porukkaa alkoikin tipahtelemaan paikalle. Muutaman mutkan ja kipittelyn jälkeen rantauduimme melkein 15 päisen laumamme kanssa Kluuvin Hanko Sushiin. Hämmästelin muuten tätä Kluuvin yläkertaa kovasti. Miten muka voi olla vielä joku ostoskeskus, jolla on hengailu paikkoja? En tajuu miksi ei voi olla enemmän tälläisiä paikkoja missä saa hengata vapaasti ja jos vaan käyttäytyy niin kukaan ei häädä sua pois. Varsinkin kun ilmat on alkanu viilenee niin ei siel puistossakaan viitsine istuskella.
Sushilla käyminen on mulle aina vähä ankeeta touhua, koska en syö ollenkaa veden eläviä sun muuta niin tilaukseni on aina niinkin tylsä kuin "Joo laita noit kurkku makei..." En uskalla ottaa kasvis lautasii, jos listas ei lue mitä ne sisältää. Mulla on nimittäin joku ongelma avokaadoo vastaa. En vaa oo koskaa siit nii tykkäilly :P Noniin sushi ravintolat mulla ois ehdotus! Porkkana makeja! :DDD Ainaki äiti on tehny niitä mulle ihan onnistuneesti xD Mutta joo otetaa vielä kuva mun "säälittävistä" kurkku makeista. Tykkään niist todella paljon, älkää väärin ymmärtäkö :D Ois vaa kiva saada vaihteluu siihe lautaselle.
Noi seessamin siemenet toi mukavaa lisämakua :D Wasabi kökkö jäi kuvast pois mut no joo. Kerranki uskaltauduin sitä laittaa. Huiman kärpäsen kakan verran.
Syömisin jälkeen otettiin äkkiä ryhmäkuva ennen kuin Laitin piti lähtee. Osa porukasta oli myös menossa Lucaa shoppailemaa.
Jasmin puuttunee kuvasta, koska tuli hiukan myöhässä.
Me, jotka emme jaksaneet lähteä ratikka matkalle jäimme juttelemaan Kluuviin. Aiheena olikin niin koirat, kissat, historian opiskelijat, miehet ja vaikka mitkä. Juttua kyllä riitti, eikä hiljaisia hetkiä tullut.
Jostain syystä Lucasta saapunut porukka halusi sitten liikkua Kamppiin takaisin. Palloilimme hiukan ympäriinsä ja lopulta 6+ minä päätimme mennä Tennarin heseen jatkamaan jutustelua niin turhista kuin vähemmän turhista aiheista. Siinä kahdeksan maissa aloimme sitten tekemään porukalla lähtöä. Osa tiputettiin heti tennariin, osa kamppiin ja Jasminin tiputimme junaan ja Katin kanssa jatkoimme metroon.
Oli kyllä niin ihana päivä ettei sanotuksi saa! Toivottavasti nään mahollisimman pian näitä ihania tyttöjä vaikka ihan muutenkin vaa ku vaa miitin yhteydes! Ootte ihanii tytöt ♥
Niin ja sitten tänään mulla oli hiukan tylsää niin kuvailin videon. En ollut miettinyt yhtään millaista meikkiä teen, joten annoin vaan mennä. Lopputulos muistuttikin aika paljon lookkia minkä kuvasin noin vuosi sit. Pitihän se otsikoida "uudistuneeksi" meikiksi :'DD
Käytetyt meikit on listattu videon info boxissa. Mutta räpsäisin kuvan meikeistä. Tässä näkyy myös meikit, jotka eivät videossa näkyneet.
Boo mun puuteri alkaa vedellä viimeisiään.. Onneks huomenna tulee palkka ja ylihuomenna alkaa Cittaris Maybellinen Fit Me meikkien 2 kpl/ 15 € tarjous xD
Täytyy kyllä nyt sanoa että ei oo kinostanu mikää bloggailu ja vloggailu sitten.... no kauan siitä on kuitenkin.
Monia asioita on muuttunu since viime postauksen.
On tullut muutettua uuteen osoitteeseen, Bonnie-hamsumme menehtyi, saimme kissan, hankimme myös kesyhiiren, kävin Jyväskylässä, siskoni valmistui lääkäriksi, hiirikin menehtyi tapaturmallisesti ja sain työpaikan. Onhan siinä jo huimasti tapahtumia.
Olen mieltynyt kovasti työhöni sosiaalivirastossa. Käsitykseni sossusta ja sossun asiakkaista onkin muuttunut kovasti töiden myötä. Aikaisemmin kuvittelin aina että sossu on se vihoviimeinen vaihtoehto (niin kuin se periaatteessa onkin) ja kaikilla sossussa käyvillä on jotain huonosti. Tässä välissä huomattakoon, että toimeentulotuki on tarkoitettu väliaikaiseksi tueksi ja viimeiseksi vaihtoehdoksi.
Olin myös siinä uskossa, että sossusta on todella vaikea saada mitään tukia. Joissain tapauksissa näin on, mutta olen silti erittäin positiivisesti yllättänyt miten paljon me autamme ihmisiä. On monia ihmisiä, joilla on esim. niin paljon tai niin kalliita resepti lääkkeitä, että ilman tukea ne jäisi hommaamatta. Tähän kastiin ei tietenkään kuulu pelkästään pamien väärinkäyttäjiä vaan tottakai myös ihmisiä, joilla on oikeasti paha sydänsairaus tai jotain vielä pahempaa.
Jotkut myös sanovat että narkkarit tulevat sossun luukulle kitisemään perjantaina rahaa ja heille heti annetaan satanen tai pari käteen, että saadaan vähä subua ostettua. Näin ei todellakaan ole.
Sossu ei myöskään ilolla maksa jokaista laskua. Esim. sähkön kulutusta seurataan vuositasolla.
Paljon en voi tietenkään kertoa, koska en ole varma mitä saan sanoa ja mitä en.
Toivoisin kovasti, että saisin itselleni pisemmänkin uran sosiaalitoimen piirissä. Minulla on aina ollut joku juttu, että haluaisin työskennellä nuorten parissa, joiden elämä on vaakalaudalla. Suunnittelin joskus yläasteella, että vielä joskus työskentelen koulukodissa, nuoriso psykiatrian osastolla tai jotenkin muuten ns. "ongelma nuorten" parissa. Suunnitelmat sittemmin kaatuivat sittemmin kun lähihoitaja linjan pääsykokeista tuli lappu, että sain pääsykokeista niin huonot pisteet että piti oikein kirje laittaa. Toisaalta siinä vaiheessa olin itsekkin jo masentunut ja viiltelin sun muuta. Tais persoonallisuus testeis käydä jotain ilmi. Viimeinen "niitti" unelmien kaatumiselle oli sitten se kun jouduin itse nuoriso psykiatrian osastolle :'D
No mutta nyt on alkanut tämä innostus taas hitusen nostamaan päätään. Erityisesti 2.9.2013 julkaistu Iltasanomien artikkeli liikutti minua. Lainataampa pieni pätkä tekstiä.
"Jo ennen Katjan kuolemaa Helinä oli haaveillut perustavansa paikan nuorille. Paikan, jonne voi tulla puhumaan, vaikka nimettömänä. Soittaa ovikelloa ja astua sisään.
Katjan kuoleman jälkeen hän unohti ideansa. - Tuntui naurettavalta ajatella, että lähtisin auttamaan toisia nuoria, kun en saanut omaakaan lastani pidettyä elossa. Toinen saman kokenut, itsemurhan tehneen nuoren äiti kannusti kuitenkin Helinää etsimään idealleen rahoitusta. Mukaan projektiin lähti Helsingin kaupunkilähetys, nykyinen Helsinki Missio. Nuorten kriisipiste avasi ovensa 1. maaliskuuta 1993, kaksikymmentä vuotta sitten."
Juuri tälläisiä paikkoja tarvitaan mielestäni enemmän. Juuri tälläinen paikka mihin voit vaan tulla ja jutella. Paikan johon voi tulla vaikka et olekkaan erittäin pahassa huume koukussa tai niin syvällä masennuksen kourissa, että voisit tappaa itsesi tuosta vaan. Aika karua tekstiä, tiedän, mutta lähi aikoina on uutisoitu niin paljon siitä, kuinka hankalaa on päästä hoitoon jos ongelmat ovat pään sisällä. Helsingin sanomat ovat julkaisseet lähi aikoina asiasta erittäin hyviä artikkeleita:
Itsekkin olen omalta osaltani tämän kokenut. En todellakaan niin pahana, mutta esimerkki löytyy minultakin. Täytettyäni 18 minulta katkaistiin kaikki hoitosuhteet ja toiminta terapiat. Toisaalta ihan ymmärrettävääm, mutta minut kirjattiin myös "terveiden listaan". Ei käynyt lääkäreillä mielessä, että minut oltaisiin voitu siirtää aikuisten sarjaan. Olisin nimittäin tarvinnut sitä apua. En minä sormia näpäyttämällä parannu psyykkisistä ongelmistani kun täytän 18.
Minulla on sellainen tutina, että jos hoitoani olisi jatkettu niin minulla olisi paljon helpompi olla. Voin suoraan myöntää tosin, että Helsinkiin muutto on tehnyt erittäin paljon takapakkia paranemiseeni. Sosiaaliset kontaktini pystyi laskemaan 2 käden sormilla ja työttömäksi jääminen masensi minua niin paljon, että sain paniikki- ja ahdistuskohtauksia monta kertaa viikossa. Niiden välissä oli sitten "vain" itkukohtauksia.
Työpaikan saaminen paransi tilannetta huomattavasti. Kohtaukset vähenivät about puolella, mutta niitä on edelleen. Onneksi minun ei enään kauaa pääse odottaa, että pääsen keskustelemaan lääkärille lääkitys asioistani.
Jos ihmettelet avoimuuttani mielenterveys ongelmistani niin siihen voin vaan sanoa, että minä en häpeä. En häpeä menneisyyttäni, ongelmiani tai pelkojani. Toivoisin myös, että avoimmuuteni voisi joskus kannustaa ongelmien kanssa taistelevia keskustelemaan mieltä painavista asioista ja tarvittaessa hakemaan apua. Avun hakemista ei saisi koskaan häveksyä. Avun hakeminen ei myöskään aina tarkoita sitä että menet keskustelemaan kalliille kallonkutistajalle. Joskus ystävä osaa auttaa paljon paremmin. Mutta, jos sinulla on tunne että ystävien ja läheisten apu ei ole sinulle riittävää niin älä epäröi hetkeäkään kääntyä ammattilaisen puoleen.
